Liity nyt ilmaiseksi!

Minä olen:
Seuraava »

DIY vai täysi palvelu?

Perjantaina töistä tultuani heitin takin lattialla olevan jakkaran päälle, taas kerran. Naulakko odotti siivouskomerossa seinälle ripustamista, oli odottanut siellä jo muutaman kuukauden. Olin ostanut sen vakaana aikomuksenani porata seinään reiät ruuveille ja kiinnittää naulakko uuteen vuokrakämppääni. Miten vaikeaa se nyt voisi olla. No, seinä osoittautui betoniksi, kellään tuttavalla ei ollut poraa eikä mulla ollut edes korvatulppia. Netistä löytyi kaikenlaisia kauhutarinoita miten voi vahingossa porata sähköjohtoon, saada tappavan sähköiskun ja se siitä. Mikä ihme on vesivaaka, ei mulla ole sellaistakaan. Niin siivosin naulakon pois näkyvistä ja koetin unohtaa koko asian, takkivuori lainehti eteisessä ja ulottui tupakeittiöön asti. Miten mulle on sattunut ystäviksi sellaisia tumpeloita, kaikki kunditkin kieltäytyy poraamishommasta. Ehdottivat lattialla seisovan naulakon ostamista. Tämänpäiväinen takki oli näköjään viimeinen niitti takkikasaan, se kaatui huojahtaen lattialle. Huoh, on kai tälle tehtävä jotain. Rautakaupassa kävi taas niin kuin aina ennenkin: miesmyyjät mittaili mua katsellaan arvioivasti heti kun astuin kaupan ovesta sisään. Tiesin niiden naureskelevan selkäni takana vaikka yritin kuvailla tarvittavia työvälineitä ihan oikeilla nimillä. Ja tiesin niiden tuijottavan perääni kun kuljin rautakaupan käytävillä. Olin valinnut ylleni läpikuultavan ohuen pikkumekon ja narusandaalit ihan tarkoituksella. Olin etukäteen katsonut netin keskustelupalstoilta vastauksia kysymyksiini, tarvitsisin poran, ruuveja, proppuja, vesivaa'an, korvatulpat, silmäsuojaimet ja varmuudeksi jo jotain tahnaa millä täyttää väärinporatut reiät. Kun kurottelin ylähyllyltä silikoniputkiloita oikaisten koko 160 sentin olemukseni, tunsin kuinka äijien katseet porautuivat (hah!) hyvinmuodostuneeseen takamukseeni. Sain oikein hyvää palvelua, kiitos kukikkaan mekon ja kurvikkaan olemuksen. Sinnikkyyteni palkittiin loppujen lopuksi, vaikka kauan se kesti ja rahaa paloi toistasataa euroa. Parin tunnin rautakauppahelvetin jälkeen marssin kotiin kassi kainalossa, heti lauantaiaamuna ryhtyisin hommiin!

Se ei mennyt niin kuin nettiohjeissa tai telkkariohjelmissa. Lauantaina puolenpäivän aikaan eteisen seinä näytti Emmentaljuustolta. Olin porannut luottavaisena, mutta yksikään reikä ei ollut sievän pieni ja pyöreä vaan epämuodostunut ammottava aukko. Niihin ei voi löytyä riittävän isoa proppua, reikään voisi työntää porkkanan. Maali ja rappaus irtoili isoina levyinä ja lattia oli pölyn peitossa. Minä olin hikinen ja kiukkuinen kun ampiainen. Mutta se joka leikkiin ryhtyy, leikkiköön sen loppuun asti. Etsin siis kiihkeästi netistä korjausmiehiä lähiseudulla, soitin muutamaan numeroon mutta kukaan ei vastannut. Eivät pidä työpuhelinta auki lauantaina, mokomat. Lopulta soitin "Vuokra-Jaska"-nimiseen palveluun, Jaska mainosti itseään monitoimimiehenä ja kertoi olevansa saavutettavissa 24/7. Jaskan numero vastasikin, toisessa päässä oli matala miellyttävä naisääni. Häkellyin siitä niin, etten ensin osannut selittää asiaani mutta aikani änkytettyäni tilanne tuli selväksi. Jaska saapuisi kuulemma iltapäivän aikana eikä minun tarvitsisi huolehtia naulakkoasiasta sen koommin. Samana päivänä kolmen jälkeen ovikello soikin, avatessani oven koin toisen yllätyksen: Jaskalla oli mukana apulainen, joka oli nainen! Oven takana seisoi leveästi hymyilevä keski-ikäinen mies sininissä haalareissa työkalupakin kanssa ja vieressä nuorempi, vakava nainen samanlaisissa haalareissa pora kädessä. Nainen vain nyökkäsi mutta mies esittäytyi: "Jaska tässä päivää, mikässe on pikkuneidin mielen päällä?". Yleensä neidittely ärsytti minua, mutta Jaska oli niin sympaattisen oloinen että hymyilin itsekin ja päästin vieraat sisälle. Jaska kätteli, samalla selvisi ettei hänen nimensä ole Jaska lainkaan vaan Eero. Eero osoittautui aikamoiseksi huumorimieheksi, heitti herjaa taukoamatta ja sai minut rentoutumaan hetkessä. Nainen oli nimeltään Jannika, hän oli selvästi hiljaisempaa ja vakavampaa tyyppiä. Jannika oli naiseksi raamikas, kiinteän lihaksikas niin kuin joku lentopalloilija tai uimari.

Eero puolestaan oli pitkä, parrassa ja ohimoilla jo vähän harmaata. Parivaljakon työnjako oli selvä, Eero jututti minua samalla kun Jannika mittaili eteisen seinää, purki työkalupakista työvälineitä ja ryhtyi samantien hommiin. Minun pakkelipurkkini kalpeni Jannikan välineiden rinnalla, hänen taitavaa, nopeaa ja tehokasta työskentelyään oli ilo seurata. Alta aikayksikön rumat reiät oli paikattu, Jannika mittasi eteisen toiselle seinälle naulakon paikan ja merkkasi reikien kohdat. Kun Jannika otti poran käteensä, tunsin outoa kutinaa vatsanpohjassa. Kiinteät käsivarret pitelivät isoa työkalua keveän näköisesti, koko keho työskenteli ja näin kuinka haalareiden alla valkea t-paita korosti Jannikan täyteläisiä rintoja. Poran hakkaava liike sai rinnat värisemään kevyesti. Eeron yhä jutellessa tajusin että olin tosi kiihottunut Jannikasta. Se ihmetytti minua hetken ajan, minulla ei ollut kokemusta seksistä naisen kanssa vaikkei sinänsä mitään sitä vastaankaan. En vain ollut ennen tavannut naista joka saisi minut tuntemaan näin. Nyt tunsin sekä utelaisuutta että silkkaa kiihottuneisuutta ajatellessani miltä Jannika näyttäisi ilman työhaalareita. Jannika vilkaisi minua suojalaseissaan, hymyili, jatkoi hommia ja vilkaisi toisen kerran. Olin näkevinäni että hänenkin katseensa oli kiinnostunut.

Revin katseeni irti Jannikasta kun Eero kertoi Vuokra-Jaskan palkkion, sataviisikymmentä euroa ja täysi takuu työlle. Jos en olisi tyytyväinen tulokseen, rahat takaisin. Aika kallistahan tuo oli, mutta olin päättänyt että naulakko on saatava seinälle tämän päivän aikana. Niin raha vaihtoi omistajaa, Eero kirjoitti minulle kuitin ja naurahti "Me ollaan täyden palvelun firma, muuten. Jos sulla on jotain muuta fiksattavaa niin kerro." Tunsin, miten poskeni alkoivat hehkua, oliko Eero huomannut miten katselin Jannikaa? "Hmmm..." sain soperrettua. Eero iski silmää ja jatkoi "näyttää siltä että jotain pientä viilattavaa voisi olla, vai kuinka". Hihitin typerästi, samalla hetkellä Jannika lopetti poraamisen ja liittyi seuraamme. "Seinä on valmis", ilmoitti Jannika lyhyesti matalalla äänellä. Voi luoja, jopa Jannikan ääni on seksikäs. En tiennyt miten päin olisin, olinko ostamassa seksiä vai mistä tässä nyt puhutaan? Samalla olin kiihottunut ja utelias, yhtä aikaa miehen ja naisen kanssa olisi minulle jotain uutta. Ei kai tässä ole mitään menetettävää, ajattelin ja kysyin rohkeasti "jos teillä ei ole kiire, voitaisiin varmaan tutustua toisiimme vähän paremmin?" Jannika ja Eero vilkaisivat toisiinsa, Eero nyökkäsi ja Jannika hymyili samalla avaten haalarinsa olkaimet. Voi luoja, haalrin alla ei ollut rintaliivejä eikä pikkupöksyjä, pelkkä lyhyt ohut teepaita. Kun haalari putosi lattialle ja Jannika riisui paitansa, haukoin henkeäni. Jannikan keho oli trimmattu viimeisen päälle, samalla kuitenkin naisellisen pehmeä. Pyöreät rinnat, kapoinen vyötärö, pitkät solakat reidet ja ohut kiila karvoitusta häpykummulla osoittamassa tien jalkojen väliin. Jannika olisi sopinut alastonmalliksi tai patsaaksi museoon, mutta täällä hän oli minun edessäni alastomana. Minun huomaamattani myös Eero oli riisunut haalarinsa, hänen rintakarvansa olivat charmantisti harmaat ja myös Eerolla oli mukavan lihaksikas vartalo.

Eero piti bokserit jalassaan mutta mahtava erektio oli helppo huomata kankaan läpi. "Kosketa", murahti Jannika. Tämä nainen ei turhia rupatellut! Astuin lähemmäs ja kosketin toista rintaa, ensin varovasti. Se tuntui samanlaiselta kuin oma rintani, mutta koskettaminen oli niin paljon parempaa ja tuntui. Otin Jannikan rinnat kämmeniini, pyöristin kädet kupiksi niiden ympärille ja leivoin rintoja kokeeksi. Jannika hengähti syvään, avasi päivettyneet reitensä haara-asentoon ja komensi "kosketa täältä". Eero oli tullut taakseni ja avasi kesämekkoni vetoketjua kun minä kuljetin sormiani Jannikan kiinteää vatsaa myöten alemmas lämpimään syliin. Jannika avasi haarojaan enemmän, ja tunsin kuinka sormeni upposi helposti kuumaan ja kosteaan naiseen. Jannika oli valmis ja halukas, hän halusi minua. Eero taiteili pikkuhousuni alas, ja ryhtyi kuin leikitellen koskettamaan minua samalla tavalla. Nautinto oli niin voimakas että tunsin jalkojeni notkahtavan. Sormeni liikkui Jannikan sisällä, Jannika työnsi lantiotaan kevyesti peukaloani vasten niin että klitta sai oman osansa huvista. Eeron sormet kulkivat samaan aikaan sisällläni varmoina ja vahvoina. Juuri kun jalkani tuntuivat kantavan taas, Eero irrotti otteensa, tuli väliimme ja alkoi imeä ja nuolla rintojani. Samalla Jannika kumartui polvilleen, otti tukevan otteen lantiostani ja alkoin nuolla minua osaavasti kovaksi jännitetyllä kielellä. Olin heikkona nautinnosta, minun osani oli vain olla vastaanottajana. Tuin kämmeneni seinään takanani, huokailin ja annoin kiihkon viedä minua. Jannikan kieli retkeili sisälläni ja hän puristeli pakaroitani rytmikkäästi. Eeron imu- ja puruote oli niin tiukka että jouduin voihkimaan ääneen, se oli nautinnon ja kivun rajalla.

En ollut oman kehoni haltija, olin vain sivustaseuraaja kun minua tyydytettiin. Molemmat olivat ammattilaisia, oikeita käsityöläisiä. Jannika nosti katseensa ja kysyi "kumman kanssa haluat"? Ymmärsin heti mitä hän tarkoitti ja katseeni taisi kertoa myös kumman valitsin. Eero vetäytyi kauemmas ja Jannika laskeutui lattialle vetäen minut mukanaan. Sormemme löysivät toistemme kuumat sykkivät sylit ja huulemme toistemme nännit. Tämä oli jotain aivan uutta, tuttua mutta samalla ainutlaatuisen erilaista. Naisen iho tuntui ja tuoksui niin huumavalta ja osaavat sormet tisivät tarkalleen mitä tehdä. Eero katseli meitä molempia hellästi, kun keinuimme nautinnon aalloilla ja annoimme himolle vallan. Jannikan rytmi kiihtyi, hän halusi että tulemme samaan aikaan. Huohotin ja vapisin kun Jannika työnsi useita sormia yhtä aikaa sisälleni. Koetin antaa Jannikalle samanlaisen hekuman mitä hän minulle tarjosi, Jannikan katkonainen hengitys kertoi että hän nauttii tästä yhtä paljon kuin minä. Jannika huohotti korvaani "nyt, nyt, nyt" ja niin me molemmat räjähdimme samanaikaiseen huikeaan orgasmiin. Jannikan lämmin iho oli suolaisen hien peitossa, hän piteli minua tiukasti kun vavahtelin ja suopistelin orgasmin kourissa. Tuntui että menetän tajuntani, Jannika puristi minua käsivarsillaan. Pikkuhiljaa hekuman aallot laantuivat ja jättivät minut raukean väsyneeksi, kuin saunan jälkeen. Ihoni hehkui, siellä täällä oli punaisia imujälkiä Eeron jälijltä. Jannika nousi pukemaan, loin vielä viimeiset katseet hänen ruskettuneeseen kehoonsa ja keräsin mytyssä olevat vaatteni lattialta. Eero oli pukenut haalarit ylleen sillä välin kun me olimme nauttineet Jannikan kanssa. En ollut kuullut mitään, mutta en varmaan olisi kuullut vaikka naulakko olisi pudonnut seinältä lattialle. Eero oli myös paklannut DIY-tytön poraamat rumat reiät umpeen, minun tarvitsisi vain maalata ne peittoon. Työkalupakki oli oven suussa valmiina, naulakko siististi seinään kiinnitettynä ja ennen kaikkea, minä olin täysin tyydytetty. Jannikan ja Eeron lähdettyä mietin, kenelle ystävistäni suosittelisin Vuokra-Jaskaa. Meillä sinkkunaisilla oli monenlaista pientä pintaremonttia kotona, olin varma siitä. Keittiön kaapinovien vetimet olivat vähän löysällä, muistin. On varmaan ensi viikolla tilattava täyden palvelun yritys korjaamaan ne.

Lisää eroottisia tarinoita: