Liity nyt ilmaiseksi!

Minä olen:
Seuraava »

Kaikki ei ole niin kuin luullaan

Mike on aivan niin kuin muutkin miehet. Hyvin pukeutuva, töissä käyvä rehellinen mies. Hän asuu hienolla Sprinxin alueella, jonne kaikki tulevat toteuttamaan unelmiaan. Mike on kokopäivätöissä opettajana. Hän rakastaa työtään ja on todella pidetty työkaveri. Lapset rakastavat häntä ja minne vain hän menee ihmiset viihtyvät hänen seurassaan. Mutta kuka oikeastaan Mike on? Tunteeko kukaan häntä oikeasti? Tietääkö kukaan kuka on Steve? Tuo vaaleahiuksinen ja upeakroppainen atleetti, joka kääntää kaikkien katseet komeudellaan. Hän on Miken kihlattu. Aivan he ovat homoja. Salattu homopari neljän seinän sisällä.

Kiihottumisen täysi oppitunti

Mike rakastaa kullin tuoksua ja varsinkin sitä kun se on uppoutunut hänen sisäänsä. Tuo kiinnostus sai alkunsa jo aivan pienestä pojasta lähtien. Hän tunsi aina olevansa erilainen kuin muut. Mutta kukaan ei saanut häntä tuntemaan samanlaista seksuaalista ylilatautuneisuutta kuin Steve. Kumpikin rakastivat isoa munaa ja aamustondista. Kello on jo 07.45 aamulla ja tunnin päästä pitäisi jo kummankin lähteä töihin, mutta aina on kuitenkin aikaa nopealle aamuseksille. Mike nukkuu vielä. "Raaskinko herättää häntä",Steve miettii mielessään. Hän hivuttautuu hitaasti kohti Mikea ja riisuu hänen valkoiset bokserinsa pois. Hän kääntää samalla Miken selälleen ja jää tuijottamaan kovana seisovaa kullia. "Voi luoja tuo on ollut sisälläni monet kerrat",Steve huokailee. Hän ottaa munasta kiinni ja alkaa tekemään edestakaisin liikettä runkaten häntä. "Että tämä tuntuu hyvältä",hän miettii. Hän nopeuttaa kätensä vetoa voimakkaammaksi ja nopeammaksi. Ja koskettelee samalla Miken pyöreitä isoja kasseja.

Mike vääntelehtii nautinnosta sängyllä ja ottaa lakanasta tiukasti kiinni kun tuntuu niin taivaallisen hyvältä. Hän nousee istuma-asentoon Steven eteen ja heittäytyy kiihotuksen valtaan. Hän kurkottautuu Steven munaa kohti kädellään ja työntää sen suuhunsa. Hän ensin hitaasti näykkii ja upottaa sen kokonaan suuhunsa pyörittäen samalla kieltään. Kumpikin runkkaavat toisiaan kiihkon vallassa ja yhtäkkiä Steve kääntää selkänsä Mikea kohti ja on nelinkontin hänen edessään. "Työnny sisääni kovalla kalullasi", Steve voihkii. Mike läpsii ensin häntä munallaan Steven pyllylle ja pikkuliikkein ja työnnöin upottaa sen hänen sisäänsä. "Aaah-aahh,jatka,jatka,älä lopeta",Steve huutaa nautinnosta. Työnnöt kovenevat ja samalla Mike suutelee hänen niskaansa takaapäin ja työntyy yhä syvemmälle miehen sisään. Hän näkee yöpöydällä mustan dildon. "Mitäs sanoisit tämmöisestä sisälläsi? Etkö ole aina halunnut kokeilla mustaa munaa?",Mike kysyy. "Anna tulla vain",mies huutaa vaikertaen himosta. Alakerrassa oleva Mikael on kuullut koko miesten seksisession. "Vitun hintit, lopettakaa, Mikael huutaa ja hakkaa samalla seinään nyrkillä. "Saatanaako se sinulle kuuluu mitä vapaa-ajalla teemme",kuuluu Miken huuto. Tulistunut Mikael ryntää yläkertaan ojentamaan kaksikkoa, mutta mitä sitten käykään?

Kolmisin aina kaunihimpi

Mikael juoksee hakkaamaan miesten ovea ja huutaa. "Avatkaa ovi vitun hinarit". Kesken miesten seksiaktin Mike ottaa pyyhkeen tuolilta ja kietoo sen lanteilleen ja menee avaamaan oven. Oven auetessa sen takana seisoo tummiin pukeutunut mies, jolla on pitkät lainehtivat ruskeat pitkät hiukset ja ruskeat isot nappisilmät. Mutta siellä ei enää olekaan sitä raivohärkää, joka niin haistatteli heille. Mikael jähmettyy täysin nähdessään Miken vankat käsivarret, mutta suuntaa katseensa hänen ohitsensa ja sanoo: "Eikö täällä saatana saa rauhassa olla ilman, että homoilua tarvitsee kuunnella kesken kirkkaan aamun"? "Mitä se sinua niin kiinnostaa vai oletko munaa vailla kun olet noin takakireä"?,Mike sanoo ehdotellen ja vinkkaa hänelle silmää. Mikael säpsähtää ehdotuksesta niin ettei saa enää sanotuksi sanaakaan. Hän vain jää tuijottamaan Miken paljasta yläkroppaa ja hänen mielensä sekä sanansa takeltelevat jännityksestä. Juuri kun mies on lähtemässä karkuun, ottaa Mike askeleen eteenpäin tarttuen hänen kädestään kiinni. "Miksi menit tuollaiseksi? Etkö enää olekaan niin macho äijä mitä annoit olettaa,Mike latoo. "Taisi kissa viedä kielesi vai haluatko suuhusi kenties jotakin muuta",kuuluu Steven ääni makuuhuoneesta.

Mikaelin kovasta vastustelusta huolimatta Mike vie hänet kohti makuuhuonetta. "Saanko esitellä, tässä on sulhaseni Steve",Mike kertoo iloisesti. Mikael katselee ympärilleen ja voivottelee mielessään kuinka hän on voinutkaan saada kaksi noin kuumaa miestä naapurikseen. Toivottavasti he eivät huomaa hänen epävarmuuttaan. Hän kääntää askeleensa kohti ulko-ovea, mutta jokin pistää vastaan. Se on Miken käsi. Voi että kuinka hänen kätensä tuntuu niin vankalta. Mikaelin kauhuksi hänen housuissaan alkaa tapahtumaan jotain liikehdintää.Mikael kääntää äkkiä selkänsä. Mike tulee hänen taakseen seisomaan ja kuiskaa hänen korvaansa: "Olemme aina halunneet kokea kolmenkimppaa". Samalla Mike työntää kätensä miehen paidan sisälle ja alkaa hyväilemään häntä intohimoisesti joka puolelta. Samalla hän työntää toisen kätensä miehen housujen sisään alkaen tunnustelemaan hänen kaluaan, joka on aivan kovana kiihkosta.Varovasti hän hivauttautuu miehen etupuolelle ja alkaa avaamaan hänen housun nappejaan. Mikael menee paniikkiin ja yrittää riuhtoa itseään pois miehen syleilystä, mutta turhaan. Steve puolestaan nousee sängystä ja hivuttautuu miehen taakse ja alkaa nuolemaan takaapäin hänen pallejaan. Mikael vapisee nautinnosta miesten kosketellessa häntä. Steve johdattaa hänet kohti ruokapöytää ja työntää hänet makaamaan siihen. Kummatkin miehistä ottavat hänen munastaan kiinni ja ottavat häneltä vuorotellen suihin.

Mies vaihkeroi kiihkosta pöydällä. "Haluatko saada kahta munaa samaan aikaan",miehet kuiskaavat hänen korvaansa. "Ei sinne",Mikael huutaa epätoivoisena. "Eka kerta voi aina sattua, mutta tulet varmasti nauttimaan siitä",Steve sanoo. Mike hakee pöytälaatikosta käsiraudat ja kiinnittää miehen pöytään kiinni ettei hän pääse karkuun. Mikael on nelinkontin pöydän päällä Miken ja Steven runkatessa ja nuoleskellessa häntä. Steve nojautuu eteenpäin ja alkaa nuolemaan hänen peppureikäänsä ja tunkee samalla toisen sormensa miehen reikään sisälle. Mikael vaihkeroi kiihkosta ja antaa pervolle tunteelle ylivallan. Mikael työntää 20cm kalunsa Miken suuhun ja pääsee kokemaan jotain sellaista tunnetta mitä hän ei ole koskaan ennen tuntenut. Puhdasta himoa ja hikeä. Miehet nussivat toisiaan himokkaasti useita tunteja nauttien vuorotellen toistensa leikeistä ja ehdotuksista. He alistavat toisiaan vuoron perään ja nauttivat toistensa huomiosta. Mikael on saavuttanut seksuaalisen kliimaksin ja pyytää miehiä tulemaan polvilleen hänen eteensä. Hän runkkaa vielä itseään kiihkeään tahtiin ja on miehiä kohti. Kiihottuneena hän laukeaa kummankin kasvoille vuorotellen. Kumpikin miehistä nielaisevat hänen mällinsä. Mikael rojahtaa sängylle täysin tyydytettynä ja voimattomana rankasta sessiosta. Miten näin on päässyt käymään heterolle miehelle? Onko hänellä sittenkin seksuaalista suuntautumista samaa sukupuolta oleviin? Sen hän ainakin tietää, että koskaan seksi ei ole tuntunut näin jännittävältä ja samaan aikaan todella likaisen hyvältä. Mutta jokin tuossa parissa kiihottaa häntä. Se on jokin semmoinen tunne mitä hän ei pysty sanoin kuvailemaan. Kaikki kolme menevät yhteissuihkuun pesemään itsensä ja päättävät päivänsä kiihkeisiin suudelmiin suihkun lattialla. Kaikki tuntuu niin hyvältä ja oikealta. Heidän on pakko kokeilla tämä kokemus uudestaan. Kello on 8.00 ja herätyskello soi. Se on Miken. Hän herää yllättyneenä ja täysin märkänä sängystään. "Onko hän tullut itsensä päälle",hän miettii. Steve makaa hänen vieressään. Ainakin se on varmaa, että hän näki täydellistä unta itsestään, Stevestä ja tuosta mysteerisestä alakerran miehestä nimeltä Mikael.

Lisää eroottisia tarinoita: