Liity nyt ilmaiseksi!

Minä olen:
Seuraava »

Deittiuutiset

80 vuotta vanhat deittailuvinkit toimivat edelleen!

Deittailu oli aiemmin erilaista kuin mitä se on nykyään. Noudatettavia sääntöjä oli huomattavasti enemmän, sekä miehillä, että naisilla. Nykypäivänä deittailu on huomattavasti erilaista ja uusia ulottuvuuksia on tullut paljon, kuten esimerkiksi nettideittailu. Nykypäivän deittailu on paljon rennompaa, mutta lisätäksesi menestymismahdollisuuksia treffeillä, voit hyvin hyödyntää vinkkejä 1930-luvulta, sillä ne toimivat mainiosti tänäkin päivänä.Ennen vanhaan naisen tanssiessa miehen kanssa, ei ollut sopivaa puhua samaan aikaan. Nykypäivänä asiassa on kaksi puolta… Jos tanssit yhdessä deittisi kanssa, on toisaalta hyvä keskittyä itse tanssiin (äänekkään musiikin vuoksi ette ehkä muutenkaan kuulisi toisianne kovinkaan hyvin), mutta jos kuitenkin haluatte keskustella, voitte siirtyä syrjään tanssilattialta ja jutella hieman reunemmalla jonne musiikkikaan ei kuulu niin äänekkäästi. On kuitenkin hyvä huomioida, että jos toinen teistä haluaa tanssia ja toinen keskustella, on kompromissi paikallaan ja voitte tehdä hieman molempia – tai ehkä voitte tehdä jotain täysin muuta!Pukeutuminen oli tärkeää ennen vanhaan ja erityisesti naiset eivät halunneet antaa epäsiistiä vaikutelmaa deitilleen. Jopa sukkahousujen taitosjäljet ja rypyt olivat tärkeä seikka joka naisten piti ottaa huomioon ennen treffejä. Nykyäänkin on tärkeää näyttää huollitellulta, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse olla niin liioiteltua kuin ennen vanhaan. Siisti ja raikas olemus sekä puhtaat ja ehjät vaatteet ovat tärkeät. Ennen vanhaan pukeuduttiin hienostelevasti tilanteessa kuin tilanteessa, mutta sen ei tarvitse olla tätä päivää. Nykyään on siis tärkeää omata tilannetajua ja pukeutua sen mukaan, millaiset treffit ovat luvassa. Hienoon ja kalliiseen ravintolaan tulee siis pukeutumiseen panostaa enemmän kuin kotoisaan paikalliskahvilaan mentäessä.Naisille koskettaminen ja kiintymyksen näyttäminen ensimmäisillä treffeillä oli tabu ja tämän takana piili usein naisten epävarmuus pitikö deitti häntä viehettävänä vai ei. Nykypäivänä kiintymyksen näyttäminen on ok jos tulette deittisi kanssa hyvin toimeen. Se ei kuitenkaan ole ajankohtaista ensi treffeillä ja onkin parempi olla hieman neutraali ja antaa toiselle tilaa ensimmäisten tapaamisten aikana. Kun treffeillä on käyty pariin otteeseen ja tunnutte tulevan hyvin toimeen, on hyvä edetä pikkuhiljaa ja lähestyä toista. Pidä kuitenkin mielessä, että vaikka deittisi pitäisikin sinusta, kaikki eivät koe julkisia hellyydenosoituksia luontevikis ja saattavat sikis torjua yhtäkkisen kosketuksen jos ympärillä on ihmisiä.Kun menet treffeille jonkun kanssa, muista: välinpitämättömyys ja epähuomioiminen ei ole ikinä hyvä idea. Jos olet treffeillä, deittisi ansaitsee täyden huomiosi. Tämä sääntö pätee molempiin, sekä miehiin että naisiin. Nykypäivänä tärkeä asia jota välttää treffeillä on puhelin. Puhelin jatkuva näpyttäminen ja vahtiminen antaa vaikutelman, että et viihdy treffeillä eikä sinua huvita edes yrittää tutustua deittiisi. Puhuminen aikaisemmista suhteista tai treffeistä ensi tapaamisella uuden deitin kanssa on myös huono idea. Jos olette kahvilassa ole mukava ja kohtelias henkilökunnalle mutta älä ole kuitenkaan yliampuva. Varsinkin tilanne, jossa olet tutussa kahvilassa ja jäät jaarittelemaan tarjoilian kanssa liian pitkäksi aikaa, saattaa tehdä deittisi olon epämukavaksi.Naisten on helppo unohtua jaarittelemaan ulkonäköpainotteisista asioista liian pitkäksi aikaa. Vaikka muoti, vaatteet ja naapurin Helenan uusi tyylitön kampaus kiinnostaisivatkin sinua, deittisi mitä luultavammin puhuisi mielummin jostakin muusta. Niin kuin ennen vanhaankin, keskustelun miellyttävyyden kannalta on tärkeää löytää aihe joka kiinnostaa molempia ja joihin molemmilla on yhtäläiset mahdollisuudet sanoa mielipiteensä. Jos deitti keskustelee vain asioista joista toinen ei tiedä mitään, keskustelu menee helposti luentoa muistuttavaksi yksinpuheluksi. Tällainen tilanne on erittäin tylsä varsinkin luennon kohteena olevalle osapuolelle. Keskustelutaitojen tärkeys on siis yhä yhtä tärkeää kuin ennenkin.Jos treffit sijoittuvat baarin tai ravintolaan on riskinä, että juomia nautitaan liikaa ensi treffien jännitystä helpottamaan. Alkoholin juominen treffeillä ei ole huono asia eikä se ole kiellettyä. Juomia ei olisi kuitenkaan hyvä nauttia kolmea enempää (jokaisen henkilökohtaisista rajoista riippuen). Humalainen hoipertelu ja epäselvä sammallus eivät tee hyvää vaikutusta. Alkoholin juonti kannattaa tehdä samoin kuin hienot leidit ennen vanhaa; lasillisen siemailu laadukasta ja ehkä hieman kalliimpaa juomaa on aina parempi vaihtoehto kuin halvan kaljan kittaaminen. Kaljan kittaamista seuraa usein myös vessassa usein käyminen. On ikävää keskeyttää keskustelu liian monesti vessassa käymisen vuoksi. Kaikkein petollisin puoli miespuolisen deitin kanssa baarissa tai ravintolassa on miehen ja naisten fysikaaliset erot. Ihan vain yksinkertaisesti siksi, että miehet voivat juoda enemmän alkoholia ilman että sillä on suurta vaikutusta hänen käyttäytymiseen. Treffeillä kun usein ollaan kahdestaan tilanne menee helposti siihen, että mies tilaa sinulle juomaa samaa tahtia kuin itselleen. Siksi on hyvä tuntea omat rajansa ja kieltäytyä kohteliaasti juomasta jos tarve vaatii.Aikaisemmin jo mainittiin vanhojen deittien ja suhteiden mainitsemisen olevan huono idea. Vähintään yhtä huono idea on flirttailla tarjoilijalle tai muille paikalla oleville. Treffeille mentäessä oletuksena on, että osapuolet keskittyvät toisiinsa eikä muihin mahdollisiin paikallaolijoihin. Vaikka saattaisitkin tuntea itsesi ihailluksi kun vanha ihastuksesi tulee juttelemaan sinulle, älä jää keskustelemaan hänen kanssaan liian pitkäksi aikaa. Muutaman neutraalin sanasen voi pikaisesti vaihtaa, mutte ei enempää jollet halua deittisi tuntevan oloaan epämukavaksi.Usein liian tunteellisuuden sanotaan olevan huono asia ja että se saattaa säikäyttää deittisi. Ennen vanhaan oli nykypäivääkin tärkeämpää käyttäytyä hillitysti eikä näyttää tunteitaan liian vahvasti. Hysteerisesti itkevä nainen säikäyttää miehen kuin miehen. Vahan ajan naisista kannattaa ottaa siis jonkun verran mallia mutta tunteitaan ei saa kuitenkaan haudata liikaa. Tarkoitus on siis näyttää tunteensa, mutta hillitysti niin, että järjellinen keskustelu onnistuu ja näin osapuolet saavuttavat ymmärryksenkin helpommin.Koko deittailun historian ajan ongelmana on ollut, että etukäteen on vaikea tietää millaisille treffeille päätyy. Joskus saataa käydä niin, että treffit ovat todella tylsistyttävät eikä juttu luista ollenkaan. Tällaisessa tilanteessa on kuitenkin tärkeää olla näyttämättä tylsistymistään deitille. On parempi saattaa treffit päätökseen ennen aikaisesti (mutta mukavalla tavalla, älä hiivi ulos takaovesta!) kuin istua tylsistyneenä tylsillä treffeillä. Muista, että jos sinulla on epämukava olla treffeillä, deittisi tuntee luultavasti samoin. Tällaisen tilanteen välttämiseksi tärkeää on olla avoimella mielellä liikkeellä eikä antaa liian ylvästä kuvaa toiselle. Ennen vanhaan erityisesti purukumin jauhaminen oli ehdottoman huono asi treffeillä ja niin se on tänäkin päivänä. On kummallista katsoa toisen pureskelevan jatkuvasti jotain ja varsinkin purkkapallojen puhaltelu ei ole suositeltavaa. Tällä tavoin deitillesi tulee liiankin selväksi, että olet tylsistynyt.Ennen vanhaan oli yleistä, että miehet hakivat naisen treffeille ja oli erittäin tärkeää, että nainen oli valmis kun hänen deittinsä saapui. Nykyäänkin on tärkeää, että seuralaisesi ei joudu odottamaan sillä se antaa huonon kuvan. Ole siis valmis hyvissä ajoin ennen treffien alkua. Meikkiä voi pikaisesti käydä korjaamassa, mutta itse meikkaaminen tulisi tapahtua huolella ennen treffejä. Myöhästyminen saattaa myös antaa toiselle kuvan, että et juuri välitä deitistäsi tai hänen mahdollisista suunnitelmistaan illan varalle.