Liity nyt ilmaiseksi!

Minä olen:
Seuraava »

Au pairina

 

Alkukesästä 2003 olin uunituore ylioppilas ja muuttamassa kesäksi Ruotsiin au pairiksi, ennen syksyllä alkavia yliopisto-opintoja. Suvi virren vielä päässä soidessani kaksi päivää ylioppilasjuhlien jälkeen, pakkasin laukkuni ja lensin Tukholmaan. Kaupunki oli todella kaunis ja valloittava loistaessaan alku kesän vihreydestä. Matkalla kentältä kaupunkiin katselin auton ikkunasta ihmisiä ja mietin itsekseni, että ovatpa ihmiset täällä kauniita ja hyvin pukeutuneita. Aloin kiusoitella ajatuksella kesä romanssista jonkun komean Ruotsalais pojan kanssa... Isäntä perheeni asui Tukholman Östermalmilla valtavassa kerrostalo asunnossa. Perheeseen kuului isä Johan, äiti Karin ja heidän 4 ja 6-vuotiaat lapsensa, Ida ja Kalle. Tunsin itseni heti tervetulleeksi taloon! Karin ja Johan olivat todella lämminhenkisiä ja mukavia ihmisiä ja lapset suloisia ja hyvin käyttäytyviä. Talossa vallitsi jotenkin hauska tunnelma. Johan ollessa taiteellinen höperö ja vapaan kasvatuksen lapsi, äiti Karin oli perheen järjen ääni joka määräsi kaapin paikan ja piti kuria. Johan työskenteli jollain luovalla alalla - minulle ei ikinä selvinnyt mitä hän ihan oikeasti työkseen teki. Johanin työajat olivat epäsäännölliset ja välillä hän työskenteli kotona ja toisinaan huiteli jossain muualla. Karin oli koulutukselataan sairaanhoitaja. Hän teki pääasissa aamuvuoroa, mutta työskenteli toisinaan myös iltaisin ja viikonloppuisin niin kuin sairaanhoitajat yleensäkin. Työtehtäviini kuului lastenhoidon lisäksi kodinhoitoon liittyvät tehtävät kuten siivous ja ruoanlaitto Työaikani oli normaalisti maanantaista perjantaihin seitsemästä aamulla viiteen iltapäivällä. Mutta välillä jouduin pitämään penskoja silmällä myös viikonloppuisin Karinin ollessa töissä. Työsuhde-etuihini kuului ilmainen ruoka, oikeus käyttää perheen kakkos autoa, 800 kruunua viikkorahaa sekä majoitus perheen omistamassa pienessä yksiössä joka sijaitsi isäntä perheen asunnon yhteydessä. Kesä oli aivan mahtava ja lensi kuin siivillä lasten kanssa leikkiessä ja kotia hoitaessa. Vapaa aikanani vietin uusiin ystäviin tutustuen ja vapaapäivät kuluivatkin uusien tuttavuuksien kanssa bilettäessä, shoppaillessa ja kahviloissa pyöriessä. Myös pojilta tuli huomiota ihan mukavasti ja treffipyyntöjä satelikin aika kivasti. Ainoa vaan, et aina kun joku poika tuli hakemaan mua ulos, niin aina muuten niin mukava Johan oli heitä kohtaan jotenkin todella penseä ja epäkohtelias. Kerrankin esimerkiksi tää yks poika tuli hakee mua kotoa ja soitti vahingossa isäntä perheen ovikelloa, ni Johan vastas sille tylysti et mä en oo kotona, vaikka se ihan hyvin tiesi et mä olin kotona. Sit tää poika soitti mulle ja ihmetteli et missä ihmeessä mä oon. Kummastellen vastasin et kotona ja sit se kerto mulle mitä oli tapahtunu. Ihmettelin tilannetta jonkin aikaa, mutta annoin asian kuitenkin olla ja lähdin illan viettoon seuralaiseni kanssa.

 

Kaksi viikkoa ennen kotiinpaluutani Suomeen yhtenä lauantaina, Karin oli lähtenyt aikaisin aamusta lasten kanssa vanhemmilleen kylään. Olin itse nukkunut myöhään ja herättyäni menin naapuriin Johanille ja Karinille keittämään kahvia yöpaitasillani. Kahvia keittäessäni Johan paukahti hieman yllättäen keittiöön. Luulin oleeni yksin, sillä olin ajatellut että myös Johan olisi mennyt muun perheen mukana Karinin vanhemmille kyläilemään. Huomasin kuinka Johan mittaili minua silmillään ja turistuamme hetken niitä näitä, hän kehui minua kauniiksi ja ilmoitti haluavansa maalata minusta kuvan. Punastuin hieman, mutta olin aika imarreltu, ja koska minulla ei ollut muutakaan tekemistä sanoin: ”kyllä kai se sopii”. Menimme Johanin atljee-huoneeseen ja hän ohjasi minut makaamaan kyljelleni divaanille. Sitten hän asettui maalaustarvikkeineen toisella puolella huonetta olevalle tuolille ja aloitti. Noin viiden minuutin kuluttua hän kysyi hieman epäröiden ”vo-voisitko ottaa yöpaidan pois päältäsi?” Olin aluksi hieman shokissa ja mietin että ”mitä ihmettä tää nyt oikeen on”, mutta päätin kuitenkin suostua ajatellen, että tää on joku taide juttu - elokuvissakin ne taidemallit on aina alasti - kunhan nyt ei sentään ihan alasti tarvitse olla. Riisuin pitkän polviin asti ulottuvan yöpaitani ja huomasin kuinka Johanin silmät alkoivat kiilua käydessäni makuulle pelkissä mustissa rintaliiveissäni ja stringeissäni. Siinä maatessani aloin tuntea oloni aika eroottiseksi ja mieleni alkoi vaeltaa. En ollut aiemmin ajatellut Johanista mitään tällaista, mutta siinä maalatessaan minua, tajusin, että hän on itseasiassa ikäisekseen aika komea pakkaus. Mietin, että mitäköhän hän minusta ajattelee? Olenko hänelle vain joku taideobjekti vai onko tässä jotain muutakin... Aloin leikitellä ajatuksella suhteesta vanhemman miehen kanssa ja kostuinkin hieman ”Apua, siis Johan on minua 20-vuotta vanhempi!”. Parin tunnin päästä Johan oli valmis ja antoi luvan pukea päälle. Hän pyysi minut luokseen katsomaan maalausta ja istutti minut polvelleen maalauksen eteen. Maalaus oli todella kaunis. Johan sanoi minua hyväksi malliksi ja kehui siroja linjojani ja kasvon piirteitäni. Yhtäkkiä hän laittoi kätensä reisilleni ja alkoi hellästi hieromaan minua. Tajusin, että mieshän yrittää lähennellä minua. Tästä häkeltyneenä pomppasin ylös ja sanoin meneväni suihkuun. Menin omaan asuntooni ja suihkussa mietin, että ”ei voi olla totta! Tän mukavan, ehjän ja onnellisen perheen isä yrittää iskeä mua!”. Olin todella hämilläni. Tilanne oli erittäin kiusallinen, mutta samalla jollain kielletyllä tavalla tunsin myös valtavaa seksuaalista vetovoimaa Johania kohtaan. Peseydyttäni ja pukeuduttuani menin takaisin isäntä perheen asuntoon tunnustellakseni tilannetta, miettien mitä tässä oikeen pitäisi sanoa tai tehdä. Asuntoon palatessani Karin ja lapset olivat palanneet isovanhempien luota. Lapset leikkivät olohuoneessa ja Karin oli juuri aloittamassa ruoanlaittoa keittiössä. Kävelimme Johanin kanssa sattumalta yhtä aikaa keittiöön. Karin kysyi miten päivämme oli mennyt? Annoin Johanin vastata ensin sillä halusin kuulla mitä hän aikoo oikein sanoa. Johan vain kohautti olkapäitään ja sanoi henggailleensa huoneessaan töitä tehden. Hän ei maininnut sanallakaan mitään maalaustuokiostamme. Tämän jälkeen Karin kysyi minulta päivästäni. Johan katsoi minua herkeämättä vastatessani Karinille. Kerroin, että olin nukkunut myöhään, juoneeni kahvia, katsoneeni elokuvan ja vain lepäilleeni omassa asunnossani. Karin tokaisi iloisesti, että kuulostaa hyvältä ja jatkoi touhuilujaan. Tuntui jännältä, aivan kuin Johan olisi koko päivän halunnut vain testata minua ja reaktiotani päivän tapahtumiin. Seuraava viikko sujui ihan normaalisti ilman mitään kummallisuuksia. Perjantaina Karinin vanhemmat lähtivät kesämökilleen ja halusivat ottaa lapset mukaansa viikonloppun viettoon, koska Karin oli töissä koko viikonlopun ja myös Johanilla oli menoa tiedossa lauantai-iltana. Tämä siis tarkoitti kokonaista vapaata viikonloppua minulle! Perjantai iltana lähdin tyttökavereideni kanssa biletäämään ja lauantaiaamuna myöhään nukuttuani, olin jälleen yöpaitasillani kahvinkeittöhommissa isäntä perheen asunnon keittiössä. Kahvit juotuani ja aamupalan syötyäni aloin tiskata käyttämiäni astioita. Astioita tiskatessani Johan saapui keittiöön. Hän vaikutti jotenkin hermostuneelta kaataessaan itselleen kahvia ja pyöriessään ympäri huonetta. Yhtäkkiä hän tarttui minua takaapäin lanteiltani ja painautui minua vasten ja kuiskasi matalalla äänellä korvaani ”En ole saanut sinua mielestäni sitten viime viikonlopun”. Menin ihan jännityksestä kankeaksi, mutta jatkoin tiskaamista, sillä en tiennyt miten koko tilanteeseen suhtautua. Sitten hän veti hiukseni sivuun ja alkoi suudella kaulaani hellästi ja tunsin hänen paisuneen etumuksensa vasten pyllyäni. Aloin todella kiihottua ja päästin pienen voihkaisun. Hetken kuluttua kuitenkin kokosin itseni ja kiljahdin ”Ei me voida” ja yritin pyristellä vastaan, mutta Johan tarttui minusta tiukasti kiinni, nosti yöpaitaani ja työnsi kätensä pikkuhousuihini. Johan huomasi, että olin jo ihan märkä ja kysyvästi kuiskasi korvaani ”ai etkö muka yhtään tykkää?”. Ujahdin vain vastaukseksi jotain epämääräistä. Tämän jälkeen hän repi pikkuhousut jalastani ja alkoi vetää housujaan auki. Saatuaan kondomin paikalleen, hän alkoi työntyä sisääni takaapäin hitain kiihtyvin liikkein. Aloin voihkia yhä voimakkaammin ja hänen kiimansa kiihtyessään hän alkoi survoa minua yhä kovemmin lanteistani tiukasti kiinni pitäen. Lopulta meno oli yhtä lanteiden pauketta. Juuri ennen laukeamistaan hän kuitenkin yhtäkkiä lopetti ja nojautui minua vasten korvaani huohottaen ”Olen unelmoinut tästä koko kesän”. Käännyin ympäri ja suutelimme kiihkeästi. Sitten hän kantoi minut keittiön pöydälle istumaan ja repi yöpaidan yltäni. Suudellessamme riuhdoin nopeasti rintaliivit pois päältäni, jonka jälkeen Johan painoi minut makuulle ja nousi itse päälleni. Hän alkoi hyväillä rintojani käsillään ja kielellään lipoen. Pikku hiljaa hän alkoi liikkua alaspäin kevyesti suudellen, kunnes saavutti alavatsan alueeni. Olin aivan räjähtämisilläni kiihotuksesta, odottaen hänen jo suutelevan herkintäni. Hän kuitenkin siirtyi suutelemaan reittäni. Suljin silmäni ja tunsin hänen lämpimän kostean hengityksensä vasemmalla sisäreidelläni. Hän liikkui reittä ylös päin ja oli jo melkein siellä, mutta kiusoitellen kuitenkin siirtyi suutelemaan toista reittäni. Tämä oli kuitenkin liikaa minulle ja tartuin häntä hiuksista ja ohjasin hänet mirrini luokse. Aluksi hän nuoli minua hellästi kaikkialta, mutta hetken kuluttua hän työnsi sormen sisääni ja alkoi pyörittelmään sitä sisälläni. Aloin voihkia ja tunsin kihelmöivän tunteen pikku hiljaa alkamaan vallata kehoani. Sitten hän työnsi toisenkin sormen sisääni ja liikuteli niitä edes takaisin koukistellen, samalla klitoristani kielellään hellästi kiusoitellen. Lopulta tuo kihelmöinti valtasi koko kehoni ja tulin äänekkäästi voihkien. Hetken hengitykseni tasaannuttua, huohotin että: ”en tunne enää jalkojani”. Johan vain hymyili minulle ilkikurinen virne naamallaan. ”Huuh, kyllä nää vanhemmat miehet tietää temput!”, ajattelin. Sen kummempia aikailematta Johan veti minut pöydän reunalle, työntyi sisääni ja heitti jalkani oikean olkapäänsä päälle ja alkoi pumppaamaan minua, samalla reisistäni kiinnipitäen. Koko pöytä alkoi natisita ja heilua hänen ryskyttäessään yhä kovempaa. Hetken kuluttua tunsin kuinka Johan sykähteli sisälläni ja hän rojahti päälleni voimakkaasti huohottaen. Kiedoin jalat hänen ympärilleen ja makasimme siinä hetken aivan hiljaa mitään sanomatta. Sitten hän suuteli otsaani ja nousi päältäni. Puimme molemmat päällemme ja lähdin omaan asuntooni suihkuun. Myöhemmin Karinin töistä tultua olimme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Viimeinen viikkoni ennen kotiin paluuta meni aikamoisissa omantunnontuskissa painien, mutta muuten kaikki oli aivan kuin ennenkin. Jälkikäteen kuulin Johanilta, että heillä oli Karinin kanssa ollut vaikeaa, ja täydellisestä ulkokuoresta huolimatta heidän suhteensa oli alkanut rakoilla. Hän kertoi, että tämä meidän kohtaamisemme oli saanut hänet tajumaan kuinka paljon hän vaimoaan rakasti ja tekemään enemmän avioliitonsa eteen. He ovat edelleen onnellisesti naimisissa. Itse en ole asialla sittemin enää päätäni vaivannut, sillä en mielestäni ollut Johania millään tavalla provosoinut kanssani seksiä harrastamaan, ja loppujen lopuksi heidän avioliittokin sai tästä kaipaamaansa piristystä. Minulle kokemuksesta jäi tuhma muisto, jolla leikin mielessäni aina aika ajoin. Tämän jälkeen olenkin katsonut vanhempia miehiä ihan eri tavalla ;)

Lisää eroottisia tarinoita: